”Taikuriesityksessä mitään ei saa jättää sattuman varaan! Kaikki mikä edistää illuusion mysteeriä täytyy järjestää etukäteen tunnollisesti ja huolella”
David Devant
”Double lift” on tekniikka, jossa kahta korttia pidetään tasattuna yhtenä korttina ja kortteja myös käsitellään ikään kuin käsiteltäisiin yksittäistä korttia. Yleisesti tekniikkaa ei tehdä kovin hyvin ja sitä pidetään helppona tekniikkana, kun todellisuudessa tekniikan tekeminen hyvin on vaativaa ja sitä näkee hyvin tehtynä todella harvoin. Double lift on myös liike, jota käytetään aivan liikaa ja tästä johtuen se on valitettavasti jo varsin useiden innokkaiden taikuutta fanittavien tavallisten ihmisten tiedossa. Tällä oppitunnilla opimme kaksi tapaa tehdä tekniikan.
Aikakoodit:
00:05 Johdanto
02:45 Pinky Count on äärimmäisen hyödyllinen!
03:46 Vernon Double Lift
07:01 Kortin eristäminen
07:44 Minun suosima Push off tekniikka
11:46 Ajatuksia Dr. Daleyn ”Hit” tekniikasta
13:41 Kahden kortin käsittely yhtenä
14:35 Double Lift Unload
Historia
Double lift löytyy taikuuden kirjallisuudesta hyvin alkeellisessa muodossaan jo 1800-luvun lopulta, mutta lopulta Dai Vernon oli henkilö joka teki tekniikasta sen mitä se tänään on. Vernon siis teki hyvin rujoista ja epäluonnollisista tekniikoista äärimmäisen luonnollisen ja huomiota herättämättömän tekniikan.
Lisää aiheesta
Double lift, Double turnover, tuplanosto, tuplakääntö jne… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kuten johdannossa kirjoitin, tekniikkana double liftiä pidetään usein helppona ja minä olen täysin erimieltä. Perusteluksi riittäisi ihan hyvin se, että se on korttitaikuuden tekniikka jota näkee tehtävän lähes yksinomaan huonosti. Mutta samaan aikaan valitettavasti huonosti tehty double lift menee riittävän tavallisen ihmisen tarkkaavaisuuden ohi ja sen avulla voi luoda ihmeitä. Tämä on johtanut siihen, että tekniikkaa ollaan tukkimassa joka paikkaan ja joka temppuun asenteella ”Miksi opetella Top Change tai joku vaativampi tekniikka kun double lift tekee saman asian…” Mitäpä muuta tähän voi sanoa kuin, että miksi työkalupakissa pitää olla muuta kun puukko, koska sillähän tekee jo kaiken; kahvalla voi kyllä naulata ja tarpeeksi nakertamalla terä käy sahasta… Sama asia. Ongelmallista tässä on myös se, että double lift itsessään ei ole kaikkein loogisin liike kuten videolla jo nostan esille. Periaatteessa se on täysin epälooginen, mutta iso osa ei tätä huomaa. Toiseksi ajatus siitä, että kahta korttia pidetään yhtenä ei ole kovinkaan vaikea keksiä tavallisellekkaan ihmiselle, edellyttäen siis että tämä näyttää edes jossain määrin luonnolliselta taikurin käsissä.
Double liftistä puhuttaessa on myös äärimmäisen tärkeää, että käyttämänne tekniikka jäljittelee mahdollisimman tarkasti tapaa, jolla normaalisti käännätte tai näytätte kortteja pakan päältä. Eli jos esimerkiksi opettelette Vernonin tekniikan, niin pitäkää mielessä että koska sitä on vaikea saada näyttämään täysin luonnolliselta, niin vaihtoehtoisesti voitte kokeilla jäljitellä salaista liikettä normaalissa liikkeessänne. Eli jos ette voi tehdä salaisesta liikkeestä normaalin näköistä, niin tehkää normaalista liikkeestä salaisen näköinen. Sama pätee myös jossain määrin muihinkin tekniikoihin. Eli jos ette kykene saamaan salaista tekniikkaa näyttämään tavalliselta tekniikalta, niin muokatkaa tavallista tekniikkaa muistuttamaan enemmän salaista tekniikkaa.
”Taikuus voi olla vahvempaa jos yleisö ei tiedä kuinka taitava olet”
Vincent K
Dr. DALEY LAST TRICK
Aikakoodit
00:05 Tempun esitys
01:11 Tempun selitys
Historia
Videon temppu on Dr. Jacob Daleyn ”Dr Daley Last Trick” ja se julkaistiin ”The Dai Vernon Book of Magic” kirjassa 1957. Ilmeisesti kyseessä ei ollut oikeasti Dr.Daleyn viimeinen temppu vaan kyseessä on vain tempulle annettu nimi.
Lisää tempusta
Dr. Daley Last Trick on äärimmäisen suosittu ja se löytyy lukuisien ammattitaikureidenkin ohjelmistosta. Sitä on äärimmäisen helppo seurata sillä kortteja on vain neljä ja periaatteessa efektin ymmärtääkseen ei tarvitse edes tuntea kortteja sillä pelkkä värien erottaminen riittää. Tekotapoja kirjallisuudessa on pääasiassa kaksi; joko videon tapa jossa tehdään kaksi double liftiä tai vaihtoehtoisesti toinen tapa jossa vältetään tuplan liiallista käyttöä ja jälkimmäinen vaihto tehdään Glide tekniikkaa käyttäen (oppitunnilta 10). Molemmat täysin toimivia ja on pitkälti makuasia kumpaa haluaa käyttää.
Tempun voi esittää myös useammalla tavalla. Pidän videolla esittämästäni tavasta koska se pakottaa katsojan ajatukset johonkin muuhun, kun miettimään onko kortti todellakin risti ässä. Vaihtoehtoisia tapoja, joilla olen joskus esittänyt temppua, on seuraavia. Ensimmäiseksi olen tehnyt temppua joskus osana näennäistä uhkapelidemonstraatiota jossa käytän temppua näennäisesti esittämään kuinka huijari voi vaihtaa pelikortteja. Eli laitan mustat ässät muka pöydälle ja sitten laitan avoimesti käteen jääneet kortit oikeaan kämmeneen, näyttämättä kuitenkaan korttien arvoja. Sitten oikealla kädellä pyyhkäisen pöydällä olevia kortteja, esittäen että ikään kun olisin saattanut tehdä jotain tuon pyyhkäisyn aikana ja sen jälkeen paljastan, että kortit on näennäisesti vaihdettu. Tällöin temppu ei niinkään ole taikaefekti vaan yliluonnollisen taidon demonstraatio. Myös John Bannonilla on presentaatio jota olen käyttänyt jonkin verran. Bannon pyytää katsojaa ojentamaan molemmat kätensä kämmenpuolet ylöspäin eteensä. Sitten hän laittaa näennäisesti pata ässän oikeaan käteen, risti ässän vasempaan käteen ja laskee omat korttinsa pöydälle. Hän ottaa kevyesti kiinni katsojan sormenpäistä ja kertoo kuinka vakuuttavaa olisi jos ässät vaihtaisivat paikkaa jonka jälkeen hän kevyesti siirtää katsojan kädet ristiin, eli oikea käsi menee vasemmalle ja vasen oikealle. Koska katsojat eivät tästä vakuutu vaan lähinnä huvittuvat niin hän lupaa tehdä vaihdon uudestaan jolloin hän palauttaa kädet takaisin alkuperäiseen asentoon. Jälleen yleisö olettaa tämän olleen vain vitsi kunnes taikuri paljastaa että hänellä on itseasiassa pöydällä mustat ässät ja katsojan käsissä on punaiset, eli taikuri todella vaihtoi korttien paikkaa.
”Taikuuden metodit voivat vaihdella, mutta niiden taustalla olevat periaatteet eivät”
Ron Brauer
TIME MACHINE
Aikakoodit:
00:05 Tempun esitys
01:21 Tempun selitys
Historia
Steve Freemani pidetään yleisesti tempun ”Time Machinen” keksijänä ja se o julkaistu ”Genii” taikurilehdessä 1981 (Vol. 45, No. 7). Freemanin temppu pohjautuu Roy Walton ”Back Into Time” temppuun ”The Pallbearers Review” lehdestä 1970 (Vol. 5 No. 11). Darwin Ortiz kirjoittaa kirjassaan ”Cardshark” 1995 että ensimmäinen lähitaikuustemppu, jonka teemana oli aikamatkustus on Bruce Elliottin ”No Time Lost” Phoenix taikurilehdessä kesäkuussa 1946. Edward Marlo oli ensimmäinen joka käytti teemaa korttitempussa ”Time Machine” tempussa Ibidem lehdessä syyskuussa 1956.
Lisää tempusta
Time Machine itsessään on hyvin yksinkertainen temppu metodin ja efektin suhteen, mutta se täytyy esittää hyvin rauhallisesti jotta efekti pysyy selkeänä. Katsojien täytyy olla täysin varmoja mikä kortti menee näennäisesti mihinkin kohti pakkaa, koska jos tämä ei ole selkeää, syntyy vain hämmennystä ja hämmennys syö aina taikuuden tunteen.
Temppuna Freemanin efekti on niin sanottu kahden kortin paikanvaihto (transposition) joka on suhteellisen yleinen efekti, mutta hyvin usein se tehdään pakalla jossa on ylimääräinen samanarvoinen kortti josta taikurit käyttävät nimitystä ”duplikaatti”. Eli esimerkiksi pakassa on kaksi hertta rouvaa tai kaksi identtistä jokeria. Järjestä kortit niin että pakan päällä on kaksi identtistä korttia ja niiden välissä sattumanvarainen kortti. Voit käyttää forcea valitsemaan näennäisesti satunnaisen kohdan josta kortit muka nostetaan ja sen jälkeen näytä ensimmäinen kortti tuplana, käännä se kuva alas ja anna katsojan käsiin. Käännä seuraava kortti tuplana ja käännä se kuva alas ja ota se itse. Nyt tee taikasi ja näytä että sinulla on kortti jonka pitäisi olla katsojan käsien välissä ja katsojalla on sinun korttisi. Paljon vahvempaa korttitemppua saa hakea, mutta tuo tosiaan vaatii ylimääräistä korttia. Mutta tunnen henkilökohtaisesti taikureita jotka avaavat aina kaksi korttipakkaa samalla kertaa ja ensimmäiseksi he vaihtavat esimerkiksi risti ja pata yhdeksät pakasta toiseen, jolloin toisessa pakassa on kaksi risti ysiä ja toisessa kaksi pata ysiä. Ajatuksena on käyttää korttia jota ei käytetä juurikaan tempuissa ja siten sen paljastumiselle on hyvin pieni riski. Ja jos nyt joku sattuisi asian huomaamaan niin esitetään että kyseessä on vahinko ja pakkaan on päätynyt vahingossa kaksi samaa korttia koska kortin oikea toista maata oleva pari uupuu.
”Taikurit ovat usein jääneet kiinni hämäämisen ja huijaamiseen, että he ovat unohtaneet että artistin ensimmäinen tehtävä on välittää yleisölle kaunis idea”
Teller
RED HOT MANA – CHICAGO OPENER
Aikakoodit
00:05 Tempun esitys
02:03 Tempun selitys
Historia
Red Hot Mama/Chicago Opener on baaritaikuuden klassikko. Alunperin tempun kehitti Al Leech ja hän myi temppuaan ”A Red Hot Trick” 1950. Tempussa katsoja puhalsi korttiaan joka sai sinisen kortin muuttumaan punaiseksi ja sitä seurasi toinen vaihe. Myöhemmin Max Katz julkaisi ”Double Surprise” nimisen tempun M-U-M lehdessä tammikuussa 1955. Temppu oli muuten identtinen Al Leechin tempun kanssa, mutta presentaatiosta uupui puhaltaminen. Leechiä ei mainittu mitenkään tempun kuvauksen yhteydessä. Tempun toinen nimi ”Chicago Opener” tulee Frank Garcialta ja se on nimi jonka hän antoi tempulleen kirjassaan ”Million Dollar Card Secrets” 1972 (s.13). ”Red Hot Mama” nimitys yleistyi 1980 kun Chicagolainen baaritaikuri Jim Ryan julkaisi versionsa ”Jim Ryan Close-Up 2: Entertaining Card Quickies” kirjassa.
Periaatteessa tempun ensimmäinen vaihe tuplanostolla löytyy taikurikirjallisuudesta aiemmin kuin yksikään edellämainituista versioista. Arthur Leroy julkaisi ”The Sphinx” taikurilehdessä elokuussa 1941 tempun ”Color Line”, mutta temppu muistuttaa tätä temppua vain ensimmäisen vaiheen osalta ja toisessa vaiheessa Leroyn temppu muuttui täysin toiseksi.
Lisää tempusta
Kuten videolla mainitsen, Red Hot Mama on äärimmäisen suosittu ammattitaikureiden keskuudessa. Tempussa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Ensinnäkin tempun ensimmäinen vaihe nojaa täysin taikurin tuplanoston puhtauteen. Michael Close kirjoittaa ”Workers” kirjoissaan niin sanotusta ”level of conviction” joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”vakuuttuneisuuden tasoa”. Eli kuinka vakuuttunut katsoja on siitä, että se mitä hän näki oli totta ja siinä ei tapahtunut mitään kyseenalaistettavaa. Red Hot Maman ensimmäisessä vaiheessa, jossa katsojan kortti siis on näennäisesti ainut erivärinen pakassa, koko temppu nojaa siihen että katsoja on vakuuttunut siitä, että erivärinentausta kuuluu hänen korttiinsa. Maksimaalisen efektin saavuttamiseksi, katsojan täytyisi siis olla täysin vakuuttunut että kyseessä on vain yksi kortti. Luonnollisesti tämä luo valtavat paineet tuplakortin käsittelyä kohtaan ja tekniikan pitäisi olla mahdollisimman sujuva ja rento.
Toinen ongelma on tempun jälkimmäinen osa ja ennen kaikkea mikä on sen efekti. Eli hetki jolloin pöydällä oleva erivärinen kortti muuttuu toiseksi valinnaksi. Onko kyseessä transpositio eli paikan vaihtuminen? Vai onko kyseessä kenties transformaatio eli muodon muutos? Valinta riippuu täysin teistä, mutta tämä kannattaa tiedostaa presentaatiota rakentaessa. Toisessa vaiheessa on myös syytä muistaa tekniikan sille asettamat rajoitukset. Koska toisessa vaiheessa korttia ei voi valita vapaasti ja kortin valintaprosessi ei voi olla identtinen ensimmäisen vaiheen kanssa, niin tämä tulisi motivoida jotenkin. Kuten videolla ehdotan, yksi yleisimmistä tavoista on antaa jonkun kauempana olevan valita kortti toiseen vaiheeseen, sillä tämä antaa näennäisen syyn vaihtaa valintaprosessia. Tosin, meillä on tekniikoita joilla voimme valita molemmat kortit samalla tavallakin, esimerkiksi Hofzinser Cullia käyttäen voimme antaa valita kortin ensimmäisessä vaiheessa rehellisesti ja toisessa vaiheessa forcella.
”Hämmästys ei ole tunne joka luodaa. Se on olemassaoleva tila joka paljastetaan”
Paul Harris
FINGERPRINT CARD TRICK
Aikakoodit
00:05 Tempun esitys
02:22 Tempun selitys
Historia
Bob Whiten ”Fingerprint card trick” perustuu Dai Vernonin temppuun ”The Fingerprint Card Trick” joka löytyy ”The Vernon Chronicles — Volume 1” 1987 kirjasta. Temppu on kuitenkin huomattavasti vanhempi. Bob Whiten versio on julkaistu ”White’s Skip Trick” nimellä ”It’s a Matter of Style” luentolehdessä vuonna 2003.
Lisää tempusta
Alunperin tämä temppu oli suunniteltu aikaisempaan vaiheeseen tätä opintokokonaisuutta, jolloin en ollut vielä käsitellyt tuplakortin käsittelyä, joten valitsin Whiten version Vernonin alkuperäisen sijaan. Päädyin kuitenkin siirtämään sen tänne myöhemmäksi joten seuraavassa Vernonin alkuperäinen rutiini lyhyesti selitettynä. Presentaatio on täysin identtinen Whiten ja Vernonin versioissa.
Vernonin alkuperäisessä versiossa temppu tehtiin pitäen kortit pakan päällä ja koko pakka käsissä. Katsoja valitsema kortti kontrolloidaan 5. pakan päältä ja taikuri näyttää kaksi ensimmäistä korttia normaalisti. Kolmannen kortin kohdalla taikuri tekee ”Triple liftin” eli kääntää kolme korttia yhtenä, näyttäen katsojille heidän kortin, mutta kolme korttia käännetään takaisin kuvapuoli alaspäin ja katsojien kortti jaetaan näennäisesti pöydälle. Seuraava kortti voidaan näyttää jälleen rehellisesti ja jakaa pöydälle. Viides kortti näytetään tuplana ja katsojat näkevät sattumanvaraisen kortin, jonka taikuri julistaa olevan katsojan kortti koska siinä on tämän sormenjäljet! Katsojat protestoivat jonka jälkeen taikuri paljastaa kortin todella olevan valinta.
Vernon itse korostaa presentaation tärkeyttä ja hän kertoo että etenkin sormenjälkien käyttäminen tempun koukkuna vetoaa naisiin, jotka yleensä eivät korttitempuista Vernonin mukaan välitä. Vernon esimerkiksi selittää laajasti kuinka jokaisen sormenjälki on erilainen ja täten tunnistettavissa, sitä käytetään jopa rikostutkinnassa jne. Tämän lisäksi Vernon pyytää katsojaa näyttämään sormenjälkiään hänelle joka mahdollistaa häntä antamaan avustajan käsistä kohteliaisuuksia, kehumaan kynsiä jne.
”Epäusko taikuutta kohtaan voi ajaa ihmisparan uskomaan hallituksiin ja markkinointiin”
Tom Robbins